Kunnianosoitus matkailuperinteillemme
Edita Publishing Oy:n kustannuspäällikön Joonas Pörstin nähtyä, millaiset tavoitteet Come To Finland -projektiryhmällä oli, hän ei epäröinyt hiukkaakaan. Hän tarttui ideaan ja pian yhteistyösopimus oli allekirjoitettu.Lokakuinen sade lakaisi Hakaniemen toria. Kustannuspäällikkö Joonas Pörstin sähköposti kilahti. Hänen kollegansa Anne Putus oli saanut viestin, jonka hän halusi Joonaksenkin näkevän. Frankfurtin kirjamessujen valmistelut olivat täydessä vauhdissa, joten Joonas vain silmäili nopeasti viestin läpi. Hän reagoi vaistonvaraisesti: ”Tässä voisi ollakin jotain”.
Yhteinen visio
Muutamaa päivää myöhemmin Magnus Londen istahti Editan kokoushuoneen tuolille. Hän kuvaili Come To Finland -projektiryhmän visioita värikkäästi. Tänä päivänä Pörsti toteaa:– Magnus Londenilla ja hänen ryhmällään oli jo alusta alkaen selkeä kuva kirjan sisällöstä ja sen ulkonäöstä. Me kiinnostuimme heti yhteistyöstä.
Kiinnostus oli molemminpuolista. Londen muistaa ensimmäisen kokouksen kirkkaasti.
– Olimme kesän aikana olleet yhteydessä useisiin kustantajiin, mutta emme onnistuneet välittämään visiotamme stressaantuneille kustannuspäälliköille. Mutta välittömästi sillä hetkellä, kun aloin keskustella Joonaksen ja Annen kanssa, tiesin, että puhuimme samaa kieltä.
Asiantunteva yhteistyökumppani
Edita on markkinoiden johtavana suomalaisen matkailu- ja turismikirjallisuuden julkaisijana täydellinen yhteistyökumppani Come To Finland -projektiin.– Edita on julkaissut joukon mielenkiintoisia kuvateoksia, niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin. Muun muassa heidän kirjansa Repoveden kansallispuistosta on todellinen helmi. Edita on aivan omaa luokkaansa, mitä tulee erilaisten matkailukirjojen julkaisuun, Magnus Londen toteaa.
Uljaat perinteet
Joonas Pörstin mukaan kirja sopii loistavasti Editan kotimaisen matkailukirjallisuuden julkaisuohjelmaan.– Tämän kaltaisen kirjan julkaiseminen on kunnianosoitus koko suomalaisen matkailualan perinteille. Me uskomme kirjan kiinnostavan niin tavallisia ihmisiä, jotka pitävät matkailuseikkailuista, kotimaisen matkailun ystäviä kuin kaikkia historiasta kiinnostuneita. Ja luonnollisesti kaikkia matkailualan yrityksiä.
Pörstin mielestä kirjan julkaisuajankohta osuu nappiin.
– Nostalgiakirjojen suosio kasvaa koko ajan. Sitä paitsi me suomalaiset olemme viime vuosina löytäneet uudelleen maamme tarjoamat matkailumahdollisuudet. Se taas heijastuu ihmisten kasvavana kiinnostuksena omia juuriaan ja perinteitään kohtaan maailmassa, joka muuttuu yhä kiihtyvään tahtiin.
Vuonna 2007 itsenäinen Suomi viettää 90-vuotisjuhliaan. Magnus Londen huomauttaa, että matkailulla on ollut erittäin tärkeä rooli maamme historiassa.
– Uutena, mutta melko tuntemattomana, itsenäisenä valtiona Suomelle oli tärkeää päästä maailmankartalle. Urheilu oli merkittävä väline näissä pyrkimyksissä, mutta matkailulla oli vähintäänkin yhtä suuri merkitys. Suomi panosti lujasti houkutellakseen ulkomaisia turisteja maahan erityisesti 1930-luvulla. Tuolloin myös julistetaide kukoisti.