Onneksi julistemetsästys jatkui
Nyt, marraskuun 2008 alussa, uusi suomalais-ruotsalainen Come to Finland -painos on julkaistu.– Olemme iloisia siitä, ettemme lopettaneet julisteiden etsimistä ensimmäisen painoksen jälkeen. Nyt voimme nauttia työmme hedelmistä, projektin johtaja Magnus Londen toteaa.
Uuden painoksen kohokohtia ovat julisteet, jotka julistemetsästäjät löysivät saksalaisista ja ranskalaisista arkistoista. Lisäksi muutamia tuntemattomia taiteilijoita on tunnistettu.
– Saksalaista versiota kootessamme etsimme julisteita Berliinin ja Essenin museoista. Sieltä saimme muun muassa vuodelta 1929 peräisin olevan julisteen, jonka on luonut tunnettu saksalainen graafikko Alfred Mahlau, Londen kertoo.
Todellinen helmi on matkailujuliste vuodelta 1898, jossa mainostetaan Helsingfors Ångfartygs Aktiebolagin Lyypekki–Helsinki-reittiä. Vihjeen saimme meriasiantuntija Tuukka Laaksolta, jonka kotona kyseinen aarre oli. Voidaan melko varmasti sanoa, että hänellä on hallussaan julisteen ainoa säilynyt kappale. Voi vain kuvitella, miten projektiryhmä innostui...
Uutta tässä painoksessa on myös Erik Blombergin juliste 1950-luvulta, jossa mainostetaan Valtionrautateitä Erikin vaimon toimiessa tähtenä. Kun Blombergin elokuva "Valkoinen peura" palkittiin Cannesissa, halusi myös Valtionrautatiet hyötyä tästä kansainvälisestä menestystarinasta. Siksi julisteessa säteilee tyylikäs (mutta elokuvassa kovin vaarallinen) Mirjami Kuosmanen, jolla oli päärooli elokuvassa.
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että kirja on nyt saavuttanut pisteen, jossa julistemetsästäjät alkavat tuntea olevansa täysin tyydytettyjä – uskomatonta mutta totta.
– Uusien julisteiden ansiosta tunnemme saavuttaneemme vielä yhden suuren etapin matkalla tavoitteeseemme. Olemme myös viilanneet viilaamasta päästyämme monia pieniä sisällöllisiä yksityiskohtia, ja meistä todellakin tuntuu siltä, että uusi painos on projektin todellinen kruununjalokivi, Londen myhäilee tyytyväisenä.


.jpg)
